Tulevalla Putous-kaudella nähdään tuttuja kasvoja ja kaksi uutta lahjakkuutta.
Suosittu viihdeohjelma Putous tekee paluun televisioon ensi tammikuussa jo 16. kauden voimin, tarjoten katsojille tuttua sketsiviihdettä uudistuksien kera.
Sketsihahmokilpailun uudistuksena näyttelijät valmistavat tulevalla kaudella kaksi sketsihahmoa yhden sijaan. Näiden hahmojen kohtalo ratkeaa kahdessa ensimmäisessä jaksossa alkukarsinnassa, jossa kotikatsojat voivat äänestää, kumpi hahmoista jatkaa varsinaiseen kilpailuun. Kauden päätteeksi valitaan Vuoden sketsihahmo 2024 kuuden finalistin joukosta.
Ohjelmaan on lisätty myös kaksi uutta osiota, Pokkakoe ja Kierrepallo.
Putouksen uuden kauden juontaa edellisellä kaudella pestiin astunut Niina Lahtinen. House bändinä toimii kolmihenkinen Törkypojat.
Ohjelman luovana voimana jatkavat ohjaaja Antti Tuomas Heikkinen ja vastaava käsikirjoittaja Frans Åkerberg.
Putouksen näyttelijäkaartiin liittyy tulevalla kaudella kuusi tähteä. Tutuista kasvoista mukana ovat Ushma Olava, Linda Wiklund, Juuso ”Köpi” Kallio ja Joonas Kääriäinen. Uusina kasvoina joukkoon liittyvät Eino Heiskanen ja Nicklas Pohjola.
Tutustu Putous-kauden tähtiin:
Nicklas Pohjola

Tällä kaudella Putouksessa ensiesiintyvä 29-vuotias Nicklas Pohjola valmistui Teatterikorkeakoulusta keväällä 2022. Kokkolasta kotoisin oleva näyttelijä on ehtinyt jo näyttäytyä Suomenlinnan kesäteatterin Salaisessa puutarhassa sekä loistaa Suomen Kansallisteatterin Karpolla on asiaa -näytelmässä. Vapaa-ajallaan Nicklas nauttii retkeilystä, veneilystä ja suunsoitosta. Tulevaa Putous-kautta hän odottaa innolla ja jännityksellä.
– Kuumottaa niin, että hiki lentää! toteaa Nicklas.
Eino Heiskanen

Ensimmäistä kertaa Putouksen sinipaitaan sonnustautuva 36-vuotias Eino Heiskanen valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2016. Einon työhistoria on monipuolinen, kattaen töitä Kansallisteatterissa, lukuisia äänimainoksia sekä maakuntateattereita. Vapaa-ajallaan hän intoilee vauhtilajeista ja urheilusta, ja tulevalla Putous-kaudella hän aikoo viedä pöljäilyn uudelle tasolle – ei olekaan ihme, että hän on jo aiemmin huvittanut katsojia Tuntematon sotilas -elokuvassa sekä toiminut pääroolissa hilpeässä Lunastajat-elokuvassa.
Ushma Olava

Putous-näyttelijäkaartin eittämättä äänekkäin naurattaja, 42-vuotias Ushma Olava, valloitti Putous-kansan viime kaudella Mursu-sketsihahmollaan. Tänä vuonna huhutaan, että Ushma aikoo tuoda hahmokilpailuun jotakin aivan uutta – vaikka näyttävistä sisääntuloista tuskin tullaan tinkimään tälläkään kaudella! Putouksen lisäksi Ushmaa on nähty Improvisaatioteatteri Stella Polaris -ryhmässä, televisiosarjoissa Konttori, Aikuiset ja Kultakala sekä Suomen Komediateatterin Ilta pilalla -revyyn esityksessä.
Linda Wiklund

35-vuotias Linda Wiklund asustelee Espoossa, mutta hänen sydämensä sykkii ikuisesti Turun tahdissa. Tämä tuli suomalaisille selväksi erityisesti viime Putous-kaudella, kun Linda asteli koko kansan eteen sketsihahmonsa Misu Läntisen roolissa. Putouksen lisäksi Linda on näyttäytynyt sarjoissa Kontio ja Parmas, Konttori ja Modernit miehet, sekä näytellyt elokuvissa Pelle Hermanni ja Fingerpori. Tämän syksyn aikana Lindan voi bongata myös Tampereen Teatterin lavalla.
Juuso ”Köpi” Kallio

Porista kotoisin oleva 33-vuotias Juuso ”Köpi” Kallio teki debyyttinsä Putouksessa viime kaudella, voittaen sketsihahmokilpailussa hopeaa Kari Mutasen hahmollaan. Porilaisen opettajan roolin lisäksi Köpi näytteli viime kaudella niin selleriä kuin saatanaakin – selvää on siis, että hänen osaamisensa skaala on laaja! Putouksen lisäksi Köpiä on voinut bongata televisiosta muun muassa ohjelmista Lauma ja Joonas Nordmanin Grillikausi. Tulevalla kaudella hän lupaa jälleen heittäytyä täysillä ainakin imitaation saloihin, huhujen mukaan valmiina esittämään timanttisen imitaation eräästä erittäin ajankohtaisesta presidenttiehdokkaasta.
Joonas Kääriäinen

Mikkelistä lähtöisin oleva 34-vuotias Joonas Kääriäinen liittyi Putouksen näyttelijäkaartiin viime kaudella, astellen sketsihahmokilpailuun harrastajanäyttelijä Esteri Vakkilaisena. Maaseudulta kaupunkiin muuttanut Joonas on nykyään töölöläinen, villakoiran ylpeä omistaja. Hänet on viime vuosina nähty monilla teatterilavoilla sekä televisiosarjoissa kuten Paras vuosi ikinä, Made in Finland ja Karuselli. Viime kauden jälkeen Joonas osallistui naurattajan taitojensa treenaamiseen Ei saa nauraa -ohjelmassa. Jää nähtäväksi, mitä tämä kokemus tuo tullessaan uudella Putous-kaudella. Joonas paljastaa tunnelmiensa tulevaa kautta kohtaan olevan iloinen sekoitus jännitystä ja hyvää fiilistä.
Huomenta Suomi ma–pe alkaen klo 6.25 ja la–su alkaen klo 8.55 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Putous alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaina 20.1. klo 19.30.
Lähde: MTV Uutiset