Tuoreella Putous-näyttelijällä Linda Wiklundilla on kokemusta sketsihahmojen tekemisestä.
Näyttelijä Linda Wiklund on yksi näyttelijöistä, jotka tullaan näkemään Putouksen 15. tuotantokaudella. Wiklund kertoi Uutisaamun haastattelussa maanantaina 12. joulukuuta päätyneensä mukaan sen myötä, kun hän sai kesällä puhelun, jossa häntä pyydettiin ohjelmaan mukaan. Päätös lähteä mukaan oli Wiklundin mukaan varsin helppo.
Wiklund tunnetaan muun muassa sarjoista Kontio & Parmas ja Roba. Lisäksi Wiklund oli vuonna 2018 mukana Kingi-ohjelmassa, joka oli sketsihahmojen laulukilpailu. Tuolloin Wiklundin sketsihahmon luominen ei sujunut aivan mutkattomasti.
– Olin suunnitellut sitä pitkään ja se oli aivan uskomattoman nerokas. Ja sitten kävi niin, että toinen viihdeohjelma lähti käyntiin kuukautta tai paria ennen meitä, ja siinä oli lähestulkoon täysin sama hahmo, mitä olin miettinyt. Olin tyynenrauhallisena etelän lomalla, kun yksi kollega soitti, että et nyt näe tätä, mutta se on tuolla telkkarissa, näyttelijä muisteli.
– Ensin tuli paniikki, epätoivo ja kauhu. Sitten avasi silmänsä uudestaan, että mitäs sitten keksin.
Alkujärkytyksen jälkeen pidettiin hätäpalaveri ja Wiklundin sketsihahmo mietittiin uusiksi.
– Nyt toivotaan vaan, ettei tulisi sketsiohjelmia ennen tammikuuta, tai menisi kaikki uusiksi, Wiklund vitsaili.
– Ajattelin kyllä itse tehdä sinun hahmosi, niin ikään tulevalla Putous-kaudella nähtävä Aku Sipola totesi Lindalle.
Putous alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaina 21.1. klo 19.30. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Lähde: MTV Uutiset