Linda Wiklund debytoi Putous-näyttelijänä ohjelman tammikuussa alkavalla tuotantokaudella.
Putous palaa jälleen tammikuussa tv-ruutuihin uuden kauden voimin. Ohjelman 15. tuotantokaudella katsojia on hauskuuttamassa kuusi näyttelijää, joista yksi on muun muassa Konttori -sarjasta ja Kingi-ohjelmasta tuttu Linda Wiklund.
Wiklund kertoo MTV Uutisille saaneensa kesällä puhelun, jossa tulevan Putous-kauden ohjaaja Antti Tuomas Heikkinen tiedusteli hänen kiinnostustaan hypätä mukaan ohjelman tammikuussa alkavalle kaudelle.
– Onhan tätä pitkään mietitty, että jos ja kun sellainen pyyntö tulee, niin mitä siihen vastaa. Täytyy sanoa, että kun Antti-Tuomas soitti, niin ei tarvinnut ihan hirveän kauaa miettiä. Ja sitten kun kuulin, millainen porukkamme on, niin päätös tuli nopeasti, hän kertoo.
Wiklund sanoo jännittävänsä etenkin edessä siintäviä suoria lähetyksiä. Hänelle on kuitenkin kerennyt kertyä teatterilavoilta reilusti kokemusta komedian tekemisestä, joka toimii osaltaan apuna suorien lähetyksien kanssa.
– Suora lähetyshän toimi vähän niin kuin teatteriesitys. Se lähtee puoli kahdeksalta käyntiin ja kuin juna se puksuttaa sinne yhdeksään asti ja sitä ei mikään pysäytä. Se on kuin teatteria tekisi. Ajattelen, että se on tuttua ja mukavaa hommaa, hän kertoo.
Putouksen suurimmaksi haasteeksi Wiklund puolestaan nimeää pokan pitämisen. Nainen kuvaa pokkansa olevan ”järkyttävän huono”.
– Mutta ainakin siinä eletään hetkessä. Ja minkäs sille voi, kun kollegat ovat niin saakelin hauskoja, hän toteaa.
Wiklundin puoliso, näyttelijä Mikko Nousiainen nähtiin syksyllä Tanssii Tähtien Kanssa – ohjelmassa. Nousiainen ja tämän tähtiopettaja Kerttu Nieminen tanssivat itsensä aina ohjelman 10. livelähetykseen saakka ja tippuivat kisasta juuri ennen semifinaalia.
Wiklund sanoo hänen ja puolisonsa tehneen tv-esiintymisten suhteen ”tiukan jaon”.
– Hän sai syksyn ja minä saan kevään. Mikko sai tanssia kotona koko viime syksyn, niin nyt luulen, että kevään minä klenkkaan ja konkkaan ja teen erilaisia hahmoja kotona, hän kertoo.
Putous 21. tammikuuta alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla!
Lähde: MTV Uutiset