Räppäri Stepa sai kutsun televisio-ohjelmaan ja ajatteli sitä aprillipilaksi: ”MIetin, että tämä on kyllä pitkälle viety…”

Putouksessa vieraillut Stepa ajatteli joutuneensa jekun kohteeksi.

Viime lauantain Putous-jaksossa näimme livesketsin, jossa näyttelijöiden esittämä Hankasalmen kirkkovaltuusto ajautui sanaharkan takia rap battleen. Rap-taisto käytiin kahden hengen tiimeissä.

Seurue riimitteli hetken toisiaan vastaan, kunnes lavalle tuli yhtäkkiä toisen joukkueen erittäin salainen ase, rap-artisti Stepa.

Stepa naamioitiin sketsiin kuuluvalla tavalla.

Hiljattain Made in Sodankylä – albuminsa 12 vuotispäivää juhlinut Stepa sanoi lauantaina MTV Uutisille ajatelleensa aina, että huumorilla ja musiikilla on paljon parantavia vaikutuksia.

– Nyt kun tässä tehdään huumorimusiikkia, niin tässä on tuplasti parantavia vaikutuksia, hän kertoi.

Artisti kutsuttiin lauantain suoraan Putous-lähetykseen vain päivän varoitusajalla. Pyyntö lähetettiin 1. huhtikuuta eli toisinsanottuna aprillipäivänä.

– Aluksi ajattelin, että onkohan tämä aprillipila. Sitten minulle lähetettiin käsikirjoitus. Mietin, että on todella pitkälle viety aprillipila, jos tämä on (aprillipila), hän sanoi.

Stepa sanoi musiikkirintamalla rullaavan tällä hetkellä loistavasti. Hänen viimeisin albuminsa julkaistiin viime syksynä ja kesällä tuodaan ulos seuraava pitkäsoitto. Tulevalla albumilla on räppärin mukaan ”chillausmusiikkia”.

Stepa kertoi odottavansa todella innolla tulevan kesän festarikeikkoja. Tiedossa on tällä hetkellä ainakin viidelle festareille sijoittuvaa keikkaa ja kutsuja on tullut tasaiseen tahtiin lisää.

Häneen mieleensä jäänyt festarimuisto on peräisin Ilosaarirockista.

– Muistan kun kysyin, että voisiko yleisö nostaa kädet ilmaan, niin joka ikinen nosti kätensä ilmaan ja kun alkoivat heiluttaa käsiään, niin se oli kuin meren aallot olisivat lyöneet. Se on jäänyt verkkokalvoilleni. Aurinko loisti, ja osa ihmisistä oli uimassa. Se oli todella mahtava keikka, hän muisteli menemään

Putous MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa lauantaisin klo 19.30

Lähde: MTV Uutiset

Vastaa