MTV on julkaissut kevään 2025 ohjelmistonsa.
MTV on julkaissut kanaviensa kevään 2025 ohjelmiston. Vuoden käynnistää tv-tapaus, kun Jasper Pääkkösen luotsaama seikkailusarja The Summit Suomi, kuvattu norjalaisissa maisemissa, alkaa. Myös Love Island Suomi palaa keväällä uusien jaksojen ja uuden juontajan, Niko Saarisen, kanssa. Kevään aikana nähdään lisäksi uudet kaudet Putouksesta ja Race Across the World Suomi -sarjasta.
Ohjelmistossa nähdään myös toiset kaudet Kolmiodraamasta, paluun tehneestä legendaarisesta Levyraadista sekä Suurmestarista. Ruokaohjelmista mukana ovat MasterChef Suomi ja Koko Suomi leipoo. Uutuusohjelmat The Floor Suomi ja Julkkisten tietotoimisto täydentävät MTV:n iltojen ohjelmakattausta.
Uutisohjelmat Huomenta Suomi ja Viiden jälkeen palaavat joulutauolta 7. tammikuuta. Myös Rikospaikka jatkuu uusilla jaksoilla 22. tammikuuta.
Huhtikuussa järjestettävät historian ensimmäiset yhdistetyt kunta- ja aluevaalit saavat MTV:llä laajaa näkyvyyttä
Draamasarjoista Salatut elämät palaa ruutuun 13. tammikuuta. Lisäksi dekkaristi Matti Yrjänä Joensuun kirjoihin perustuva Harjunpää-sarja palaa uusilla jaksoilla helmikuussa
The Summit Suomi alkaa tammikuussa MTV Katsomossa ja MTV3 kanavalla

Uudessa The Summit Suomi -seikkailurealityssä, jota juontaa Jasper Pääkkönen, 14 toisilleen tuntematonta suomalaista lähtee yhdessä 15 päivän rankalle vaellukselle kohti norjalaisen Stetinden-vuoren huippua.
Jokainen osallistuja kantaa mukanaan osuuttaan 150 000 euron voittopotista, ja summa, jonka he onnistuvat viemään vuoren huipulle annetun aikarajan sisällä, jää heidän palkinnokseen. The Summit -formaatti on alun perin tehty Australiassa, missä siitä on nähty jo kaksi menestyksekästä kautta. Syyskuussa ohjelmasta nähtiin myös ensi-ilta Yhdysvalloissa
Putous palaa helmikuussa MTV Katsomoon ja MTV3 – kanavalle

Putous täyttää MTV:n lauantai-illat helmikuusta alkaen jälleen sketsiviihteellä, uusilla sketsihahmoilla ja tähtivierailla. Tulevalla kaudella ohjelman univormuihin pukeutuu kuusi näyttelijää: kaksi tuttua Putous-konkaria ja neljä täysin uutta tähteä. Iltojen seremoniamestarina ja juontajana toimii tuttuun tapaan Niina Lahtinen.
Love Island Suomi palaa myöhemmin keväällä MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle

Rakkauden saaren uusi villa avautuu, ja rohkeat sinkut saavat elämänsä tilaisuuden etsiä rakkautta, kun Love Island Suomi jatkuu uuden kauden merkeissä MTV:n kevätohjelmistossa.
Draaman, rakkauden ja kaikenlaisten tunteiden täyteiseen seikkailuun meidät johdattaa Love Island Suomi -sarjan viidennellä kaudella uusi juontaja Niko Saarinen! Saarelaisten tunteiden tulkkina ja kommentaattorina kuullaan sanavalmista ja nopeakynäistä Lina Schifferiä.
Race Across the World Suomi palaa myöhemmin keväällä MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle

Matkailuohjelma Race Across The World Suomi palaa toisella kaudellaan, vieden katsojat henkeäsalpaavaan seikkailuun Aasian rajalta aina koti-Suomeen asti.
Matka alkaa Istanbulista ja päättyy Turkuun, kulkien kuuden kohteen kautta. Kisapareja on seitsemän, ja he matkustavat reitin maata ja merta pitkin ilman älylaitteita tai luottokortteja. Tällä kaudella katsojat pääsevät nauttimaan juontaja Ernest Lawsonin johdolla entistä pidemmistä jaksoista sekä suuremmasta määrästä kilpailijoita ja kohteita, joiden upeiden maisemien läpi kilpailijat kulkevat kohti seuraavaa määränpäätään.
The Floor Suomi saapuu myöhemmin keväällä MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle

The Floor Suomi on koko perheen gameshow, jossa sata suomalaista kilpailijaa asettuvat jättimäiselle LED-näyttöpohjaiselle pelilaudalle mittaamaan toistensa tietämystä kaksintaisteluissa. Jokaisella kilpailijalla on yksi päämäärä: vallata koko lattia ja voittaa 30 000 euron pääpalkinto.
Sarjassa pelkkä tieto ei takaa menestystä. Jokainen kilpailija tuo peliin oman erityisosaamisalueensa, ja lattialla selviytyminen vaatii kylmäpäisyyttä, rohkeutta sekä strategista oveluutta.
Kilpailijoiden tulee vuorollaan valita vastustaja, jonka he uskaltavat kohdata tämän omassa aihepiirissään. Tietokilpailun isäntänä toimii Janne Kataja.
Julkkisten tietotoimisto saapuu myöhemmin keväällä MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle

Julkkisten tietotoimisto on uusi komediallinen keskusteluohjelma, jossa julkisuudesta tutut henkilöt, eli toimiston asiantuntijat, pohtivat kansalaisten esittämiä ongelmia ja tarjoavat niihin ainutlaatuisia – ja joskus kyseenalaisia – ratkaisuja. He tekevät rakastavan lempeästi pilaa kysyjistä ja kaikista yhteiskunnan ongelmista, jotka tulevat heidän käsiteltäväkseen.
Kysymyksiä on laidasta laitaan, kepeistä vakaviin – samoin vastauksia. Tietotoimistossa meitä kaikkia neuvovat muun muassa huippukokki Kozeen Shiwan, radiojuontaja ja DJ Lina Schiffer, laulaja ja lauluntekijä Mikko Kuustonen, näyttelijä Miitta Sorvali, sisarukset Erika ja Jennika Vikman, artisti Yeboyah, näyttelijät ja parhaat ystävät Linnea Leino ja Maaria Nuoranne sekä somevaikuttaja Sergey Hilman.
Iholla alkaa 22.1. MTV Katsomossa.

Dokumentaarinen seurantarealitysarja Iholla palaa tammikuussa MTV:lle. Ohjelmassa seurataan neljän julkisuudesta tunnetun päähenkilön elämää hetkinä, jolloin ulkopuolisia ei yleensä ole läsnä. Iholla-kamera toimii välittäjänä katsojan ja päähenkilön välillä, ollen mukana niin ilon ja onnen hetkissä kuin musertavassa surussa ja ahdistuksessa. Päähenkilöt kuvaavat itse kaiken ohjelmassa nähtävän materiaalin.
Uudella kaudella sarjassa nähdään purjehtija ja yrittäjä Joel Harkimo, tanssija ja yrittäjä Chachi Hildén, tanssitaiteilija, Kansallisbaletin 1. solistitanssija ja koreografi Atte Kilpinen sekä vuorikiipeilijä ja kestävyysurheilija Lotta Hintsa.
MasterChef Suomi saapuu helmikuussa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle

MasterChef Suomi -sarjan uusi kausi käynnistyy vauhdikkaalla ja intensiivisellä bootcampilla. Vain 12 parasta ansaitsee legendaarisen essun, paikan MasterChef Suomi -keittiössä ja mahdollisuuden tavoitella vuoden 2025 MasterChef Suomi -titteliä sekä 10 000 euron rahapalkintoa.
Tuomarit Helena Puolakka ja Henri Alén saavat rinnalleen tuoretta näkökulmaa, kun tuomaristoon liittyy Inari-ravintolalleen Michelin-tähden saanut ja maailman parhaaksi valitussa ravintola Nomassa vuosia työskennellyt ravintoloitsija ja keittiömestari Kim Mikkola.
Kolmiodraama saapuu myöhemmin keväällä MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle

Kolmiodraaman toisella kaudella viisi uutta sinkkua, jotka ovat kyllästyneet pinnalliseen deittikulttuuriin, tutustuvat täydellisiin kumppaniehdokkaisiinsa viestittelemällä – ilman kuvia ja ulkonäköpaineita. Viestien perusteella he valitsevat ehdokkaistaan yhden, jonka kanssa he muuttavat neljäksi viikoksi yhteiseen asuntoon. Jaetun arjen ja parisuhteen lainalaisuudet tulevat tutuiksi, ennen kuin toinen kumppaniehdokas palaa tutuksi muodostuneeseen kuvioon. Pian kuitenkin edessä on täysin uudenlainen käänne…
Maajussille morsian palaa helmikuussa MTV Katsomoon ja MTV3 – kanavalle

Maajussille morsian palaa 18. kaudella etsimään rakastavaa kumppania, joka jakaa maajussien arjen maatalossa. Helmikuussa nähtävässä esittelyjaksossa tutustutaan uusiin maajusseihin, ja luvassa on jotain ohjelmassa ennen näkemätöntä, kun omaa maajussia etsivien avuksi astuu uusi elementti.
Suurmestari saapuu myöhemmin keväällä MTV Katsomoon ja MTV3 – kanavalle

Suurmestari palaa keväällä 2025 jo kuudennelle tuotantokaudelleen! Uusi kausi tuo mukanaan huikeat uudet vakiokilpailijat sekä mahtavat jaksokohtaiset vieraat, jotka pääsevät testaamaan luovan ajattelunsa rajoja Suurmestarin erikoislaatuisissa tehtävissä.
Ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa Suurmestari vie kilpailijat tehtäviin myös kartanon ulkopuolelle. Suurmestarina ylintä valtaa käyttää Jaakko Saariluoma, oikeana kätenään virallinen tuomari Pilvi Hämäläinen.
Janne Katajan Uskoisitko? tulee helmikuussa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle

Janne Katajan kiinnostus hengellisiä asioita ja henkisyyttä kohtaan saattaa yllättää monet. Uskoisitko? -ohjelmasarjassa hän tutustuttaa katsojat erilaisten uskontojen ja elämänkatsomusten oppeihin, rituaaleihin ja yhteisöihin avoimen ja uteliaan lähestymistavan kautta. Neljän jakson aikana syvennytään skientologiaan, Jehovan todistajiin, noituuteen ja urantiaan.
Miltä nyt tuntuu? torstaina 23.1. alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla

Miltä nyt tuntuu? on uusi urheilun talk show -ohjelma, joka tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin ja ilmiöihin sekä avaa huippu-urheilun maailmaa mielenkiintoisista näkökulmista.
Suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari Minna Kauppi, entinen huippukiekkoilija Siim Liivik ja Euroopan huippujalkapalloliigoissa uransa tehnyt Peetu Pasanen jakavat ohjelmassa omia kokemuksiaan ja heittäytyvät rohkeasti omintakeisiin haasteisiin.
Levyraati palaa helmikuussa MTV3-kanavalle ja MTV Katsomoon.

Menestyksekkään paluun tehnyt Levyraati tuo jälleen tunnin verran tuoretta ja monipuolista musiikkia. Ohjelmassa vakiojäsenet ja viikoittain vaihtuvat vieraat antavat rohkeita ja rakastavia näkökulmia musiikkiin. Puheenjohtajana jatkaa toimittaja Jenni Pääskysaari. Levyraatiin voi nyt hakea vierailevaksi raatilaiseksi täällä
Unelmia Italiassa palaa helmikuussa MTV3- kanavalle ja MTV Katsomoon.

Unelmia Italiassa -sarjan ensimmäisellä kaudella katsojat pääsivät tutustumaan siihen, millaista unelmaelämää Ellen Jokikunnas ja hänen puolisonsa Jari elävät Italiassa.
Toisella tuotantokaudella Ellen, Jari ja Reino-koira ovat kameran edessä kokonaisen vuoden ajan, joulusta jouluun. Pariskunnan suurin unelma, lapsen adoption toteutuminen, saa alkunsa, ja myös Puglian trullitalon remontissa riittää käänteitä. Röykän kodissakin sattuu vesivahinko. Uudella kaudella katsojat pääsevät seuraamaan armotonta tilannekomiikkaa, italialaista peruselämää, vahvoja tunteita, adoption odotuksen tunteikkaita vaiheita sekä vanhemmuuteen kasvamista.
Kotoisa, myöhemmin keväällä MTV Katsomossa ja MTV3 – kanavalla

Kotoisa-remonttiohjelmassa asukkaat antavat asiantuntijoille täydet valtuudet suunnitella ja toteuttaa unelmiensa remontit. Sarjassa sukellamme remonttien maailmaan ja näemme upeita, toinen toistaan kauniimpia lopputuloksia. Uudella kaudella Kotoisa tuo katsojille sekä tuttuja että uusia asiantuntijakasvoja. Lumoavat ja toimivat kodit luovat edelleen Seija Strand ja Vilja Schepel, kun taas pihojen hurmaavat muutokset toteuttaa Helga Andersson yhdessä uuden urakoitsijan Teemu Luostarisen kanssa.
Koko Suomi leipoo palaa keväällä uusilla, herkullisilla jaksoilla! MTV Katsomoon, MTV3 – kanavalle

Koko Suomi leipoo -ohjelman kymmenes kausi starttaa keväällä, ja kahdentoista intohimoisen kotileipurin taito laitetaan todelliseen testiin. Juhlakauden tehtävissä päästään ammentamaan inspiraatiota niin menneistä vuosista kuin täysin uusista maisemista. Saimaan rannalla nähdään upeita leivontatehtäviä, alkuräjähdyksistä aina hämmentävän hienoihin illuusiokakkuihin saakka.
Leivontataidetta arvioivat tutut tuomarit Juliana Hokkanen ja Markus Hurskainen, ja ohjelman juontaa Veronica Verho.
Illallinen kansallismaisemassa, maanantaina 6.1. alkaen, MTV Katsomossa ja MTV3:ssa

Illallinen kansallismaisemassa yhdistää suomalaisten maisemien ja makujen parhaat puolet. Ohjelmassa huippukokki Teemu Laurell vie katsojat kansallismaisemien ympäröimille maatiloille, joissa hän järjestää tilallisille unohtumattomia illallisia. Upeissa maisemissa katetuilla pöydillä vierailee myös tilallisille erityisen tärkeitä tähtivieraita.
Pitääkö olla huolissaan? helmikuussa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla

Pitääkö olla huolissaan? -paneeliohjelmassa käsitellään kansalaisten suuria ja pieniä, arkisia ja filosofisia huolia huolellisesti. Jokainen huoli on panelisteille yhtä tärkeä, ja niihin vastataan tasapuolisesti – joko asiallisesti tai huumorilla.
Ohjelman juontajana toimii Jenni Pääskysaari.
Tämä on tämä tulee taas myöhemmin keväällä MTV Katsomoon ja MTV3 – kanavalle

Toiselle kaudelle palannut Tämä on tämä -ohjelma on visailu, jossa kysytään kaksi kysymystä: mikä on tämä ja kuka on tämä. Kysymykset ovat kiehtovia ja omituisia, kuten: Mikä on tämä kuva, kun sitä tarkastelee hyvin läheltä?
Tämä on tämä -ohjelman juontajana jatkaa ykköskauden tapaan Kirsi Alm-Siira. Vakioarvailijoina toimivat jälleen Joonas Nordman ja Kiti Kokkonen.
Lauma saapuu ruutuihin myöhemmin keväällä MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle

Lauma, Roope Salmisen vetämä komediallinen gameshow, jossa suosituin vastaus vie voiton. Ohjelman vakiopanelistit ja viikoittain vaihtuvat vieraat vastaavat erilaisiin kysymyksiin tavoitteenaan löytää samanlainen vastaus kuin muut pelaajat.
Oikeilla vastauksilla tai omilla mielipiteillä ei ole mitään väliä, sillä pisteitä kertyy sen mukaan, kuinka moni muu on vastannut samalla tavalla. Viimeisenä on jännittävä käänteinen kierros, jossa heidän on toimittava päinvastoin – eli löydettävä kysymykseen vastaus, jota kukaan muu ei vastaa. Toisen kanssa saman vastauksen antaneet menettävät kaikki pelin aikana keräämänsä pisteet ja voittajaksi selviytyy se, joka on onnistunut antamaan uniikin vastauksen.
Supernanny Suomi, keväällä myöhemmin MTV Katsomoon ja MTV3 – kanavalle

Supernanny Pia Penttala palaa apuun. Uudella kaudella tapaamme kahdeksan erilaista perhettä, jotka kaikissa on yhteinen tekijä: apu on nyt enemmän kuin tarpeen.
Perheiden arkea rasittavat riitelevät sisarukset, uhmaikä, sekä ruuturiippuvuus niin lapsilla kuin aikuisillakin. Arjen pyörityksen vastuu saattaa työ- tai sairaustilanteen vuoksi kaatua toisen vanhemman harteille, ja silloin on vain selviydyttävä. Mitä tapahtuu, kun jaksamisen raja tulee vastaan? Pia ohjaa lempeästi vanhempia ja lapsia kohti parempaa tunneyhteyttä ja auttaa heitä huomaamaan sen hyvän, mitä heillä on: rakastavan perheen!
Harjunpää, helmikuussa MTV Katsomo +:ssa

Harjunpää-sarjan toisella kaudella sukellamme rakkaushuijausten ja jengisotien maailmaan sekä jahdamme naisia ahdistelevaa hiipparia. Työpari Harjunpää (Olli Rahkonen) ja Nykänen (Olga Temonen) eivät selviä kolhuitta myöskään yksityiselämässään, ja alanvaihto on yhä pohdinnassa. Kakkoskausi koostuu kuudesta jaksosta, jotka jakaantuvat kolmeen kiehtovaan tarinakokonaisuuteen.
”Surman susi (Vargasommar) 9.1.2025 alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

Silta-sarjan käsikirjoittaja Hans Rosenfeldtin romaaniin pohjautuva jännitysdraama on MTV:n ja ruotsalaisen TV4:n uusin suursatsaus. Haaparannan maisemiin sijoittuva kuusiosainen sarja alkaa, kun metsästä löydetään kuollut susi, jonka sisällä on ihmisen jäänteitä.
Päärooleissa nähdään Eva Melander (Koodinimi Annika, White Wall) ja muusikko Eliot Sumner, jonka isä on legendaarinen Sting. Suomalaisväriä sarjaan tuovat Eero Milonoff ja Hannes Suominen. Sarja alkaa MTV Katsomo+ -tilaajille 9.1. ja on katsottavissa myös MTV3-kanavalla sekä maksutta MTV Katsomossa su 12.1. alkaen.
Vallan varjot (Doktrinen), myöhemmin keväällä MTV Katsomo+ -tilaajille

MTV:n kevään toinen suuri sarjauutuus on kuusiosainen poliittinen trilleri Vallan varjot, joka on MTV:n ja TV4:n yhteistuotanto. Sarja perustuu Magnus Monteliuksen palkittuun jännitysromaaniin.
Vallan varjot on poliittinen trilleri, joka käsittelee Venäjän vaikutusoperaatioita osana hybridisodankäyntiä. Sarjassa seurataan politiikan toimittaja Nina Wedéniä (Josefin Neldén, mm. Aika on meidän), jonka paljastus johtaa ulkoministerin eroon. Nina päätyy uuden ulkoministerin lehdistöpäälliköksi ja ajautuu osaksi arveluttavia käänteitä ja sisäpiiriä, jossa poliittiset ja henkilökohtaiset panokset ovat huipussaan.
Suomalaisnäyttelijä Krista Kosonen tekee roolin sarjassa.
Aallonmurtaja alkaa maanantaina 20.1. MTV3-kanavalla ja maksutta MTV Katsomossa.

MTV:n alkuperäissarja Aallonmurtajan neljäs ja viimeinen kausi on nyt katsottavissa maksutta MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa
Rikossarjan päätöskaudella Kotkassa rikollisliigaa johtava Aaltosen perhe pyrkii irti alamaailmasta – kukin omalla tavallaan. Isä Upi (Turkka Mastomäki) istuu yhä vankilassa, ja rikollisbisneksiä pyörittää äiti Tuula (Maria Ylipää), kova pomo, joka vaatii kunnioitusta. Kun sitä ei saada, Tuula tekee peruuttamattoman virheen. Lapset Inari (Sara Pehrsson) ja Luke (Aleksi Kaukamo) haluavat päästä eroon perinnöstään, mutta ajautuvat osaksi kansainvälistä ihmiskauppaa.
Roba-sarjan uudet jaksot nähdään myöhemmin keväällä nyt MTV3-kanavalla ja maksutta MTV Katsomossa.

Syksyllä MTV Katsomo+ -tilaajille julkaistu Roban kuutoskausi nähdään keväällä 2025 maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Kuudennen tuotantokauden teemana on poliisin suhde kansalaistottelemattomuuteen. Kauden alussa ilmastoaiheinen mielenosoitus muuttuu aggressiivisten vastamielenosoittajien ja poliisin virhearvion seurauksena rajuksi mellakaksi. Robalaisten on kohdattava omien tekojensa seuraukset, ja vaikka fyysiset ruhjeet paranevat, turvattomuuden tunne jää.
Sarjan päärooleissa nähdään muun muassa Kari Hietalahti, Leena Pöysti ja Riku Nieminen.
Lähde: MTV Uutiset