MTV:n Töllötuomarit saivat poikkeuksellisia vieraita, kun 7-vuotiaat Kaarlo ja Lilian astuivat arvioimaan Putouksen tuoreimpia sketsihahmoja.
MTV:n Töllötuomarit, eli toimittajakaksikko Katja Lintunen ja Katri Utula, sukeltavat joka viikko syvälle tv-ohjelmien kulisseihin käsitellessään viikon suurimpia tv-puheenaiheita. Viimeisimmässä jaksossa he pureutuvat tarkastelemaan Putous-ohjelman sketsihahmoja.
Tällä kertaa Töllötuomarit eivät jääneet kahdenkeskiseen arvioon, vaan he päättivät kutsua paikalle ohjelman todelliset asiantuntijat ja suuret fanit, 7-vuotiaat Kaarlon ja Lilianin.
Lapsiraati antaa vilpittömät arvionsa jokaisesta uudesta sketsihahmosta. Jotkut hahmot saavat lapset hohottamaan, kun taas toiset eivät vielä ole vakuuttaneet pieniä asiantuntijoita.
Kaarlon ja Lilianin suosioon nousevat erityisesti ne hahmot, joilla on nokkelia ja tarttuvia letkautuksia.
– Kun hahmo astui esiin, sillä oli hauskoja vitsejä, Kaarlo kommentoi erään hahmon esitystä.
Tänä vuonna Putouksessa kilpailee kuusi sketsihahmoa: Kari Varaani, Rekka-Liisa, Aki, Matti McConaughey, Baby Burn ja VV Lahtinen.
Alla olevassa videossa Kaarlo ja Lilian jakavat näkemyksensä tämän vuoden Putous-sketsihahmoista ja paljastavat, ketkä ovat heidän suosikkejaan tällä kaudella. Lisäksi lapsikaksikko antaa suoran arvionsa siitä, oliko sketsihahmokilpailun uudistaminen tänä vuonna hyvä ratkaisu.
Putous nähdään lauantaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Voit myös seurata Töllötuomareiden arvioita MTV Katsomossa!
Lähde: MTV Uutiset